maanantai 22. kesäkuuta 2015

Midsummer rain


Juhannus tuli ja meni, sitä sen kummemmin juhlistamatta. Täällä on satanut enemmän tai vähemmän viimeisen viikkon, joten perinteiset keskikesänvaellukset ja juhannuskokot jäivät väliin. Jopa paikallinen Suomi-seura perui juhannusjuhlansa - vaan eipä se sää vaikuttanut olevan sen parempi Suomessakaan :)

Ei se sade sen kummemmin osaa nyt harmittaa. Pari edellistä viikkoa sai nauttia sellaisista helteistä, että pieni breikki paahteesta tekee ihan hyvää. Kotonakin on kuitenkin kiva viettää aikaa. Graduni valmistuttua olen alkanut taas lukea kevyempää kirjallisuutta, ja pitää ihan jarrutella, että riittää suomenkielistä lukemista seuraavaan kertaan asti, kun Suomesta saan luettavaa. Tykkään lukea suomeksi (suomalaisia kirjoja), kun monta vuotta opiskelujen takia ei juuri suomalaista tekstiä saanut luettavaksi. Nyt sitten luen suomeksi menetettyjen vuosienkin edestä !




Mutta eipä tässä muuta. Töissä on mennyt ihan hyvin, ja on tullut puhuttua niin saksaa, suomea, englantia kuin ranskaakin. Välillä kyllä muistuu asiakaspalveluaikani Suomessa ja se, minkä takia ne hommat silloin lopetin, mutta toisaalta taas tulee aika paljon niitäkin hetkiä, jolloin muistan, miksi siitä hommasta niin paljon tykkään. Mun kanssa on otettu jopa selfieitä muistoksi, mikä oli aika hassua ja suloista samaan aikaan. Jäi hyvä mieli vielä pitkäksi aikaa.

Kuvat ovat reilun viikon takaa vapaapäivältä, jolloin lähdin Suomi-tytsyjen kanssa Bregenziin polkuveneilemään. Tuollaisia päiviä voisi olla enemmän! 
Kivaa keskikesää <3


3 kommenttia:

  1. Asiakaspalvelu on vahan kakspiippuinen juttu. Parhaimmillaan se voi olla ihan huippua hommaa, josta saa hyvan mielen niin itselle kuin asiakkaallekin. Mutta sitten toisaalta se voi olla tosi kurjaa (esim, kaupan kassalla), koska valitettavasti sellaisia mulkvisteja, jotka tuntuu haluavan vain aiheuttaa toiselle pahan mielen riittaa :/ ja sitten tietysti niita elamantapavalittajia, jotka jaksaa narista jokaikisesta epaolennaisesta asiasta. Ma niin sopisin asiakaspalveluun JOS niita valittajia ei ois hehe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri! Mä oon oppinut arvostamaan kaupan kassamyyjiä, ja ekstra iso kiitos menee aina sellaisille, jotka jaksaa olla ystävällisiä: se on varmasti rankkaa kohdata joka päivä lukematon määrä elämäänsä kyrsiintyneitä ihmisiä, jotka ihan tahallaan haluaa vain valittaa ja saada toisen tuntemaan itsensä huonoksi. Mulla ei ole kokemusta perus ruokakaupoista, mutta vaikka olenkin ollut töissä lähinnä paikoissa, jonne ihmiset tulevat oman arkensa ulkopuolella, niin kyllä niitä saamarin elämäntapavalittajia niihinkin asiakaskuntiin kuuluu :D

      Poista
    2. Hehe, ma olin ensin yhdella kioskilla ja sitten kaupan (marketin) kassalla useamman vuoden. Lisaksi oon ollut parissa vaatekaupassa, seka leffateatterissa toissa :D Asiakaspalvelukokemusta loytyy noin kahdeksan vuoden ajalta ja tuo marketinkassa-homma oli ehdottomasti se, jossa sai eniten p*skaa niskaan!

      Poista