sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kouvolassa

Muutto vol. 1:stä on selvitty! Eilisaamuna äiti ja isoveli tulivat pakulla hakemaan mua ja mun tavaroita Jyväskylästä. Homma saatiin päätökseen puolessatoista tunnissa, eli siinä ei paljoa ehtinyt fiilistelemään viimeisiä hetkiä omassa yksiössä. Kaksi kivaa ja vauhdikasta vuotta siinä tulikin vietettyä! Ei kyllä tuntunut turhan haikealta lähteä Jyväskylästä, sillä joudun käymään siellä vielä tiistaina vikoissa tutkimusmittauksissa. Olen kai saavuttanut saturaatiopisteen sen kaupungin suhteen, eli time to move on! 

 
Tänään sitten juhlitaan äitienpäivää. Mäkin olin pitkästä aikaa Suomessa sitä juhlistamassa, vaikka meillä siihen kuuluu vain kukkapuska ja käpykakku. Isoveli tosin osti vääränvärisen kimpun - olisi pitänyt olla keltainen - mutta ehkä vaihtelu virkistää.


Mulla on tosi levoton olo tällä hetkellä. Muutto vol. 2:een on viikko aikaa, ja pitäisi alkaa pikkuhiljaa päättämään, mitkä tavarat otan mukaan ja mitkä jää tänne. Tosin olen ilmeisesti muutaman viikon päästä tulossa taas käymään Suomessa, niin voisin tietenkin silloin ottaa lisää tavaraa. Joka tapauksessa stressaa! Myös se, kun ei ole oikein tilaa tai omaa rauhaa tehdä mitään. Mun 25-neliön yksiö on tungettu mun porukoiden 92-neliön kämppään, niin hyvä kun täällä pääsee kääntymään! :D 

Ensi viikolle on ihan täysi ohjelma. Huomenna yritän tehdä gradua ja hoitaa veroilmoituksen ja nähdä lisäksi ystävääni. Tiistaina tosiaan joudun käväisemään Jykylässä, minkä jälkeen pitää käydä vähän shoppailemassa, koska en halua tehdä sitä silloin kun Gerhard on täällä. Hän tosiaan tulee keskiviikkona, ja meidän pitäisi ostaa hänelle myöhäinen synttärilahja, jonka on tarkoitus olla yllätys :D Sitten käydään varmaan loppuviikosta sukuloimassa ja mökillä ja muuten vain rentoudutaan saunoen ja pakkaillen. Näillä mennään! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti