tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tauon paikka

Mä oon nyt jo muutaman kerran aloittanut tekstin kirjoittamista, jopa lisännyt kuviakin, mutta en sitten jostain syystä niitä halunnutkaan julkaista. Mulla on vähän sellainen vaihe menossa, etten oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. 

Jos nyt vähän avaudun, niin olen ollut hivenen stressaantunut tulevasta muutosta: miten saan kaikki koulujutut tehtyä ennen sitä ja myytyä tavarat pois. (Ja minne tungen loput??) Lisäksi säästöt alkavat olla ihan finaalissa, mutta onneksi kesällä ei mene rahaa asumiseen eikä paljoa ruokaankaan, niin voin olla huoleti siitä ainakin näillä näkymin. 

Mutta ne koulujutut: sain kuin sainkin etnologian kandin palautettua deadlineen mennessä, mutta kyllä sen kanssa kamppailtiin, ja loppua kohden teksti alkoi rönsyillä pahasti. Torstaina olisi tekstin opponointi, ja jos siellä ei isompia asiavirheitä ole, niin palautan sen sellaisenaan. Ensi viikolla on viimeinen tentti, johon en ole lukenut vielä riviäkään. Gradusta en edes sano mitään: yritin kirjoittaa sitä tänään kirjastolla, mutta yksi opiskelija alkoi riehua siellä ja tilanne kärjistyi pian niin pahasti, että tyyppi heitti tietokoneensa lattialle säpäleiksi. Että yritä siinä nyt sitten tehdä luovaa työtä.

Ehkä kaikista eniten minua huolestuttaa läheiseni sairaus, joka on tullut siihen pisteeseen, että saatetaan puhua päivistä. Mua pelottaa enkä pysty keskittymään mihinkään. Elämä tulee muuttumaan niin paljon, mutta silti pitäisi osata olla kypsä, hoitaa velvollisuudet ja jatkaa eteenpäin. 

Tällä hetkellä musta on hankalaa keskittyä kaikkiin niihin hyviin asioihin, mitä mulla tällä hetkellä on: pääsen pian muuttamaan Gerhardin luo, minulla on harjoittelupaikka ja muutenkin asiat mallillaan, kevät on vihdoin täällä ja aurinkokin paistaa. Nyt tuntuu kuitenkin parhaimmalta ratkaisulta hiljentyä hetkeksi ja toivoa, että mielikin kirkastuu. En katoa Bloggerista minnekään, pidän vain radiohiljaisuutta muutaman viikon, jotta tilanne tasoittuu. :)



Kivaa keväänalkua kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Noi sun kesäsuunnitelmat kuulostaa niin kivoilta, toivottavasti ei kuitenkaan tule mitään ikäviä murheita.. Koita jaksaa!

    VastaaPoista
  2. Innolla kyllä odotankin kesää, tän päiväinen lumisade vaan vähän häiritsee :D kiitos <3

    VastaaPoista