torstai 5. joulukuuta 2013

Opiskelijan arkea

Olin suunnitellut kirjoittavani tänään illalla, kuinka ahkera olen ollut aamusta asti istuttuani yliopistolla seminaarissa, jonka osallistujista kaikki minut poislukien ovat jo tehneet väitöskirjansa aikoja sitten. Väitöskirjansa! Vähemmästäkin ahdistuu! Hyvä kun olen kandista selvinnyt! Siispä jäin kotiin. Eilen illalla listasin juttuja, mitkä minun pitää hoitaa maanantaihin mennessä, ja tässä mennään muuten minuuttiaikataululla. Miten sitä aina jättääkin kaiken viime tippaan?


Stressasin muutenkin koko eilisillan, ja murehdin kaikki maailman asiat läpi. Skypessäkin kiukuttelin enkä osannut ottaa Gerhardin neuvoja vastaan, mutta onneksi hän tajusi, että minulla on vain ikävä häntä. Ja ehkä se eilinen olikin vain sitä. Vähän säälittävää lamaantua tuollaisista tuntemuksista; tiskienkin tekeminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, tekemättömien asioiden lista vain kasvaa kasvamistaan. 

Eilen sain kuitenkin lenkkitossut jalkaan ja painelin hölkkäämään. Miten sen aina ehtiikin jo pienen tauon aikana unohtaa, miten hyvältä lenkkeily tuntuu! Jälkeenpäin energiaa riittää koko päiväksi - ellei sitten saa sitä hermoromahdusta. Illalla jaksoin vielä kävellä entiselle työpaikalleni palauttamaan avaimeni ja hakemaan kimpsuni ja kampsuni. Niin, irtisanouduin kuukausi takaperin ensimmäisestä pitkäaikaisesta työpaikastani. Oli muuten jännä fiilis, ehkä vähän pelottikin, kun ilmoitin irtisanoutumisestani. Yli kaksi vuotta olin koko ajan jossakin töissä; Suomessa oli tuo vakipaikka, Sveitsissä olin työharjoittelussa ja Itävallassa kesätöissä suklaatehtaalla. Nyt kun jäi se joulukorttilajittelu niin tässä ollaan täyspäiväisenä opiskelijana ainakin seuraavat puoli vuotta! 



P.S. Vanha ystäväni herra Prego muuten palasi kuvioihin. En tosin vieläkään osaa keittää kahvia, onneksi Ilta-Sanomat tietää, mitä tehdä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti